ohjelmapalvelumme

Bastion Events tarjoaa monipuolisia tapahtumia niin yrityksille kuin yksityisillekin. Toimimme ensisijaisesti Suomenlinnassa, mutta sopimuksen mukaan myös muualla.

Ota rohkeasti yhteyttä lisätiedoista myyntipalveluumme: info@bastion.fi tai puhelimitse 045 2776476.

Ohessa joitakin aiemmin toteuttamamme ohjelmakokonaisuusksia. Toteutamme myös tapahtumia toiveiden mukaan, ota yhteyttä!

Päivällinen suuriruhtinattaren tapaan

Vuosina 1809-1917 Suomi oli venäläinen suuriruhtinaskunta. Keisariperheen jäseniä kutsuttiin tuolloin suuriruhtinaiksi ja suuriruhtinattariksi. Ortodoksisen kirkon neljä suurta paastoa ovat läpi vuosisatojen vaikuttaneet venäläisen ruokaperinteen syntyyn. Paastojen myötä venäläisessä keittiössä on kehitelty runsaasti erilaisia ja vaihtelevia ruokia juureksista, vihanneksista ja sienistä.

Päivällisessämme Suuriruhtinattarien tapaan on mukana makuja, jotka meille suomalaisille ovat tuttuja myös karjalaisen ruokaperinteen kautta –piiraita, hapankermaa, rahkaa, kaalia, sieniä ja etikkasäilykkeitä. Mukana on myös punajuurikeitto ”borch” ja Mannerheiminkin pöydässä usein nautittu juutalainen liharuoka ”vorschmack”.

Ylhäisöpiireissä oli muodikasta koristella päivällispöytä hedelmäasetelmalla, sillä sitä, että oli mahdollisuus ympäri vuoden nauttia eksoottisia hedelmiä pidettiin erityisen vaurauden merkkinä. Hedelmiä kasvatettiin palatsienkasvihuoneissa. Kasvihuonemuoti oli tullut Venäjälle Ranskasta Aurinkokuninkaan eli Ludvig XVI:n hovista ja levinnyt nopeasti yläluokan piirissä.

Päivällisen alkuun suosittelemme shampanjaa. Venäjä oli yksi suurimmista shampanjan vientimaista 1800-luvulla. Hovissa oltiin hullaantuneita etenkin erityisen makeaan shampanjaan. Alkupalojen ehdoton juoma on vodka. Pääruoan kanssa sopivat viini, olut ja kivennäisvesi.

Liikunnalliset seikkailut Suomenlinnassa

Kauttamme on mahdollista varata lukuisia erilaisia liikuntamahdollisuuksia 60-120 minuutin kestolla, rauhallisesta sauvakävelystä aina frisbeegolfiin, suunnistukseen ja olympialaisiin saakka.

Lisätietoja täältä sekä myyntipalvelustamme.

Ilta Suomenlinnan salakapakassa

Suomenlinnan salakapakassa voitte palata ajassa taaksepäin kieltolain aikaan eli vuosiin 1919–1932. Hämyiseen ravintolaamme luodaan salakapakkatunnelmaa valaistuksen, äänentoiston ja aikakauden somisteiden avulla. Ovi salakapakkaamme aukeaa vain tunnussanalla. Sisällä tarjoilemme lämmikkeeksi merimatkan jälkeen kovaa teetä. Ruokalistalla kaikissa ruokalajeissamme on mukana viinavahvistus. Palan painikkeeksi kaadamme paperipusseihin piilotetuista pulloista Suomenlahden yli salakuljetetut ruokajuomat.
Aterian päätteeksi nautitaan plöröt.

Illan ohjelmasta vastaa kapakkapianisti, trubaduuri, jazz-duo tai taikuri. Voimme myös hankkia pelipöydät tai illallisen ohessa voitte ratkaista teemaan sopivan murhamysteerin. Illan
päätteeksi kapakka voi joutua ratsiaan ja nimismies saapuu paikalle.

Minimiryhmäkoko on 20 henkilöä. Ohjelma sopii parhaiten syksy- ja talvikauteen esim. pikkujouluohjelmaksi.

Murhamysteeri-illallinen

On vuosi 1967 ja Suomen valtion 50-vuotisjuhlapäivät lähestyvät. Pyöreät vuodet eivät ole kuitenkaan ainut syy juhlaan, vaan tarkoitus on myös muistella 120 vuotta sitten syntynyttä prinsessa Dagmaria. Tanskalaissyntyinen Prinsessa Dagmar tunnettiin myöhemmin paremmin nimellä Maria Fjodorovna, hänen ollessaan Suomen suurruhtinattarena. Pohjoismaalaisen taustansa vuoksi hän oli varsin myötämielinen Suomen ystävä. Näiden juhlallisuuksien lisäksi, tarkoitus on paljastaa samalla maineikkaan taidehistorioitsija Westerlundin uusi, mullistava löydös liittyen prinsessa Dagmarin tekemiin maalauksiin. Ennen juhlallisuuksia kuitenkin tapahtuu käänne, joka todistaa sen, että joku tahtoo
pitää salaisuudet haudattuina.

Tuoni Studioiden (http://www.tuoni.fi/tuonistudiot/) murhamysteeri johdattaa vieraat 60-luvun Suomeen ja poliittisen valtapelin äärelle. Historiaa sekoittavan murhamysteerin jäljet vievät kauas menneisyyteen, yllättävien ja kauaskantoisten salaisuuksien äärelle. Vieraat pääsevät tutkimaan murhaan johtaneiden tapahtumien todistusaineistoa ja luomaan itse omat teoriansa tapahtumista sekä motiiveista.

Murhamysteeri-illallisella pääset nauttimaan hyvästä ruuasta samalla, kun ruokailun lomassa ratkotaan pöytäkunnittain murhamysteeriä.

Olut-tasting Suomenlinnassa

Pintahiiva- vai pohjahiivaolut?
Lager, IPA, APA, portteri ja mitä niitä olikaan?
Humala - tuleeko se oluesta vai pitäisikö sen maistua siinä?

Kaikkiin näihin kysymyksiin saat vastauksen olut-tastingissämme. Tasting sopii kaikille oluen ystäville ja niillekin, jotka eivät vielä tiedä olevansa oluen ystäviä.
Tastingin aikana maistelemme neljää erilaista olutta ja niiden myötä tutustumme erilaisiin oluttyyleihin. Maistelemalla yhtä tyyliä kerrallaan, pääsemme perille siitä mitä tietty oluttyyli tarkoittaa, miltä se näyttää, tuoksuu ja maistuu.

Olut-tastingin kaveriksi suosittelemme tasting-lautastamme, jossa on makupaloina erilaisia oluihin sopivia juustoja ja makkaroita.

BabySauna

Miksi tyytyä pelkkään suihkuun, jos on mahdollista saada myös sauna? Bistron sauna sopii mitä mainioimmin BabySaunan järjestämiseen.

Kauttamme on mahdollista tilata saunaan myös kauneuspalveluja tulevalle äidille ja muillekin vieraille.

Lisätietoja myyntipalvelustamme. Saunan lisätiedot löytyvät tilat-sivultamme.

Kello viiden tee Suomenlinnassa

Ennen teekulttuurin rantautumista Britanniaan päivän ateriat saarella koostuivat lähinnä aamiaisesta ja illallisesta. 1700-luvun puolivälissä oli muotia siirtää ateriointia yhä myöhäisempään kellonaikaan. Iltapäiväteen äitinä pidetään Bedfordin herttuatar Annaa, jota alkoi iltapäivisin aterioiden välissä huikoa. Niinpä hän pyysi palvelijoitaan kuljettamaan huoneeseensa salaa pannullisen teetä ja muutaman leivän. Pian hän alkoi kutsua myös ystäviään viettämään kello viiden teehetkeä kanssaan. Herttuattaren iltapäiväteellä tarjoiltiin pikkuisia kakkuja, voileipiä, makeisia, sekä tietysti teetä.


Bastion Bistron iltapäivätee on tilattavissa väintään kolmen päivän ennakkovarauksella minimissään 10 henkilön ryhmälle. Hinta per henkilö on 22,50 €, kuohuviinilasillisen kanssa 28 €.

Teen lisäksi tarjolla on pikkuleipiä. Kello viiden teen kaikki lisätiedot täältä.